keskiviikko, 31. joulukuuta 2008

Kortti Everbody Art Challenge haasteeseen



Tain tälläisen Everybody Art Challenge sivun haasteeseen. Sama pöllö kuin aiemmassa sämänsävyisessä kortissa, leimasin sen kahteen kertaan ja yhdistin heidät sydämellä.
Tässäkin haasteessa piti olla uudenvuoden toivotus.

ps. Katso edellinen postaus tältä päivältä. Tää oli lähinnä Tatsille kun ei hän huomaa katsoa kuin viimeisen :D:D

Tahtoo tälläisen



Klikkaa kuvaa ja katso demo.

Joku näppärä puuseppä vois alkaa tehdä tällaisia Suomessakin, laatikot systeemiin voisi jokainen laittaa itse. Tällä systeemillä saisi kaikki sotkut piiloon tarvittaessa.

Haaveet ei maksa mitään, sanoo enoni aina välillä :)

tiistai, 30. joulukuuta 2008

Leimasimia tarjouksessa



EDIT: kuvat lisätty
Eksyin jotenkin kummasti Sinooperin (Länsi-keskus Turku)...aattelin vain vilaista, että millaisia leimasimia olis tarjolla, että voisin harjoitella tuota väritystä. Yleensähän nuo isot ovat niin kalliita, etten ole viitsinyt ostaa.
Nyt oli -60% alessa isot puukantaiset leimasimet ihan oven suussa. Suurin osa oli näitä ihania todella söpöjä keijutyttöjä, samoja joita löytyy myös 3Dkuvista, niitä vähän pullukampia :D. 24.50 oli alkuperäinen hinta ja nyt maksoi 9e, kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.


Oli myös kehysleimasimia ja joku setti missä oli 3 nalleaiheista. Kaikki oli ihania, mutta maltoin mieleni ja ostin vain 2. Työkaveri sattui tulemaan vastaan ja oli myös menossa sinne, sovittiin että jos hän ostaa, niin ostaa erilaiset, jotta voidaan vaihdella.
Hänen miehellään oli taas hauskaa kun hihkuimme parkkipaikalla leimasinten ihanuutta :D, no mies sattuu olemaan myös esimieheni, joten on tottunut meidän kotkotuksiin.

Nyt ei muuta kun kämppä järjestykseen, ukolle ruokaa ja sitten voi alkaa kokeilemaan väritystä.
Isolla leimasimella se jäljen saaminen on aina oma juttunsa, mutta onneksi mulla on jossain ArjaL:ltä saamani pehmuste...mut missähän se mahtaa olla?

maanantai, 29. joulukuuta 2008

Kollaasimania

Laitoin kuvan saamistani postcrossingkorteista koska kuvaton teksti on ikävä.

Tänne ei ole nyt mitään uutta, tein haastekortin Kollaasimaniaan, jota en nyt vielä voi esitellä, ensimmäinen haaste tälle vuodelle ilmestyy 1.1.2009 klo 8:00.

Laitoin sinne myös HETI sen lupaamani extra haasteen. Joulukortit ajoissa valmiina !
Jos jotakuta kiinnostaa, käykääpä siellä kurkkimassa. Tarkoitus olisi, että ei tulisi kiire niiden korttien kanssa, oikeasti meinasi mennä hermot kun en saanut itselle tehtyä tarpeeksi ajoissa kortteja. Tilatut olivat kyllä valmiina ajoissa.

(Mä innostuin tuosta kääntäjästä, kiva lukea omaa tekstiä eri kielillä - huvinsa kullakin :D)

sunnuntai, 28. joulukuuta 2008

Vielä yksi kortti


Mua nyt näköjään "kortituttaa"...tässä vielä yksi tekele. Kuva taas vääristää värejä. Malli on ihan "omasta päästä".
Tein yhden oranssin kortin, joka on aika outo...katsotaan paljastanko ollenkaan.

Tämä on hyvä keino tuhota näitä askartelutarvikkeita, joita on kertynyt tuhoton määrä. Luulenpa, että tammikuu on askartelutarvikkeiden suhteen "tipaton" eli yritän olla ostamatta yhtään mitään. Oikeasti en tarvitse mitään. Ainakin uskottelen niin itselleni. Toisaalta...joku on sanonot ettei leimasimia voi koskaan olla liikaa... lopetin laskemisen sadan paikkeilla (eikä se ole edes paljon näissä askartelupiireissä).

Christmas Special Card Challenge 2008



Osallistun tähän Jehkottaren speciaali haasteeseen näillä kahdella kortilla ainakin näin aluksi ja katsotaan saanko lisää aikaiseksi.

Tampereen yliopistollisen sairaalan vastasyntyneiden teho- ja tarkkailuosastolla hoidetaan vuosittain yli tuhat vauvaa. Osa näistä pienokaisista viettää osastolla useita kuukausia kasvaen ja vahvistuen ennen kotiin pääsyä. Osastolla on tapana muistaa vauvoja "syntymäpäivinä", joita osastolla vietetään kuukauden välein. Tämänkertaisena haasteena olisikin tehdä kortti vauvalle. Enkeliaiheita tulisi välttää, koska tällaisella osastolla enkeleillä on valitettavasti hyvin erilainen merkitys. Vaikka kuinka toivomme suojelusenkeleitä jokaisen keskoskaapin ja vauvankopan viereen, poistuu osa pikkuisista oikeiksi enkeleiksi.

Lisähaaste: Halutessasi voit lähettää kortin suoraan osastolle, jolloin joku pikkuisista saa sen syntymäpäivänään. Korttinsa osastolle lähettäneiden kesken arvotaan pieni yllätyspalkinto. Laitathan kortin mukana yhteystietosi erillisellä lapulla niin palkinto voidaan lähettää voittajalle. Yllätyspalkinto arvotaan 9.1.2009. Tämän jälkeenkin kortteja voi vielä osastolle lähettää, mutta ne eivät osallistu yllätyspalkinnon arvontaan.

Kortit voi lähettää osoitteella:
Paula Majuri
TAYS, VTO/L05
PL 2000
33521 Tampere

Over a 1000 babies are treated every year at the Neonatal Intensive Care Unit and The Neonatal Ward of the Tampere University Hospital. Some of these little ones have to spend several months on the ward to gain weight and strength before they can go home with their parents. The staff has a tradition of remembering each baby monthly on their "birthday". Therefore, the new challenge is to make a birthday card to a baby.

Option: You may send your card straight to the neonatal unit of Tampere University Hospital and one of the little patients will get it on his/her birthday. A surprise gift
will be raffled among the participants of the optional challenge. Please note, that angel theme should be avoided as some of the little ones pass on to become real angels and therefore angels are a delicate subject on this kind of unit. Remember to include your contact info on a separate sheet in case you are the lucky winner! The drawing will take place on January 9th, 2009. Cards arriving after this will not be included in the draw, but are greatly appreciated at the ward.

Cards may be sent to:
Paula Majuri
Tampere University Hospital
Neonatal Intensive Care Unit/ Neonatal Ward L05
PO BOX 2000
FI-33521 Tampere

Hyvää Uutta Vuotta 2009





Löysin surffaillessano Korttipuoti Tiinan blogin, jossa oli kiva haaste. Piti tehdä kortti Uudelle vuodelle ja taskukorttina. Tässä minun versioni aiheesta. On kyllä tosi kiva vaihteeksi tehdä tämän tyyppisiä kortteja. Sisällä oleva kortti on ATC ja siinä on Tim Holtzin leimasimella leimattu siivekäs tyttö ja teksti "be yoourself". pöllön tausta on meikkisienellä levitettyä kullan väristä leimasinväriä, joka tuossa näyttää likaiselta. Etsin tuohon päälle jotain kivaa leimasinta, löysin tämän pöllön, jonka olemassaoloa en edes muistanut, tämä on jostain Lidlin leimasinsetistä, missä oli varmaan sata leimasinta, kirjaimia ja eläimiä (Tatsi sullakin varmaan tää on - pöllöähän säkin kaipailit).

No, pöllö on viisas eläin ja toivon itsellen viisautta ensi vuodelle, joten tämä sopii tähän nyt sitä toivottamaan. Leimakuvat eivät ole mitenkään hienosti sävytettyjä, vaan ihan tusseilla väritetty ja pöllön päällä on tuota Glössy accentsia (väri seebia) sekä ripottelin kultahippuja vielö siihen. Kukatkin löytyi sattumalta, joten päätyivät korttiin. Glossya on myös tuossa ATC:n "vetimessä", sattui sopivasti paperissa olemaan tuollainen kuvio, joten hyödynsin sitä. Ison kortin paperien valmistajaa en muista, Paperikeijusta hankittu. ATC:n pohjapaperi on Tatsilta saamastani lehtiöstä Ephemera Backrounds. Kirjaimet, joita olen säästellyt pääsivät nyt tähän.

Toivottavasti tämä kortti kelpaa haasteeseen. Kortti näyttää luonnossa paremmalta, en nyt saanut parempaa kuvaa siitä.

lauantai, 27. joulukuuta 2008

Joukortteja ensi jouluksi



Aloitin sitten ensi jouluksi tekemään jo kortteja niin kuin "uhkailin". Päätin alkaa tuhota vanhaa joulukorttimateriaalia, että voi sitten ensi vuonna hankkia uutta. Ensi jouluna on tietty taas uudet jutut askartelurintamalla, mutta tein nyt itselle vähän uuden tyylisiä juttuja. Otin mallia näistä Ismaki ym. tyylisistä haastesivuista, löysin muutaman kivan ulkomaalaisen sivun. Kotimaisiakin olisi ollut paljon kivoja, mutta katselen niistä sitten myöhemmin vinkkiä. Osa korteista on ihan simppelityyliä, mutta oli hauska kokeilla mallien mukaan vaihteeksi. Tällä keinoin saisikin aika nopeasti kortteja tehtyä, kun ei tarvitse leikata 3D kuvia. Mullahan ei ole mitään väritettäviä leimakuvia, joten tyydyin sitten vanhoihin kuviin, 3D kuvista vain 1 kerros, Tildaa ja leimattu joulupukki.

Maijullahan alkaa IHANA-lehden seuraavassa numerossa korttikoulu, tiedä vaikka itsekin innostuisin värittelemään leimakuvia. (Tilasin lehden uudestaan, ensin en tykännyt siitä ollenkaan, mutta vanhoja numeroita luettuani, totesin että aika hyvä suomalainen askartelulehti. )Ensin pitää vaan ostaa joitakin uusia värejä, joilla on helppo väritellä, toiseksi pitää löytää sellaisia leimakuvia, joita jaksaisin väritellä. Magnoliat ei ole mun juttu, Sarah Kayt on "ihan kivoja", mutta mutta en oikein tiedä innostunko niistäkään. Siilijutut on sellaisia, joita ehkä voisin aatella ja ne hassut vanhat eukot...toki muutakin, mutta täytyy oikein tutkia asiaa. Pari leimasinta jos hankkisi ja kokeilisi. Tykkään kyllä väritellä ja piirrellä, mutta tuo on vaikuttanut jotenkin niin sellaiselta, ettei tähän mennessä ole innostanut. Olen jossain asioissa hitaasti lämpenevää sorttia ja toisaalta jossain sitten taas äkkiä tohkeissani. No saas nähdä mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Leimakortteja "Taavan tyylin" aion kyllä tehdä, se oli heti mua kiinnostava.

Kollaasimaniankin haasteet alkaa taas pyöriä 1.1.2009 alkaen. Aion sinne ehkä laittaa tämän aiemmin heittämäni haasteen " tee pari joulukorttia kuukaudessa ". Olisi ainakin joulukortit ajoissa valmiita ensi jouluna.
Posted by Picasa

4 x 4 tuumaisia kortteja vaihteeksi.

Tässä Oueen of everything, alunperin lause kuuluu "Oueen of fucking everything", se löytyy työkaverini mukista. Ajattelin kuitenkin hieman siistiä sitä, teki mieli käyttää tekstiä, heti kun näin mukin. Ehkä teen joskus vielä tuolla alkuperäisellä tekstillä olevan kortin.

Tässä I love music, tosi hankalaa näitä tekstejä keksiä. Kortit tein sillä periaatteella, että mitä materiaalia löytyy näistä parista laatikosta tässä työpöydällä. Saihan näistä aikaiseksi nämä ja vielä saisi paljon muutakin, teki mieli lähteä tuonne kaappiin kaivelemaan eyelettejä, haaraniittejä ja kaikkea muuta, mutta antaa olla siellä kunnes mulla on kunnollinen tila tehdä jotain.... saas nähdä onko koskaan.

torstai, 25. joulukuuta 2008

Äidille



Teki mieli kokeilla skräppäystä ja tein tälläisen miniskräppäyksen, josta sitten tulikin loppujen lopuksi taulu äidilleni. Täytyy paremmin perehtyä näihin skräppäyksen saloihin, onhan mulla aiheesta kaksi kirjaakin - kotimainen ja ulkomainen. Olkoon tämä nyt tälläinen surkea aloitus mun skräppäykselle :D


Kehykset koristelin uusilla Tim Holtzin sabluunoilla (mask) ja leimavärillä sekä kultakynällä. Ei tämä nyt mikään ihmeellinen ole, mutta ihan kiva. Itselle jos olisin tehnyt, olisi aika lailla tilpehööriä kehyksissä, mutta luulen ettei muori niistä perusta. Muori - joo vaikka onkin nuorekas :D meidän tapa sanoa...

Lihasoppaa ollaan tilattu ruuaksi kun huomenna Poriin menemme. Parempaa ei muualta saa, ukollani jo kuola valuu, kun odottaa anopin soppaa. Äiti meinas, että voiko sitä jouluna lihasoppaa ja me tuumaattiin, että miksi ei muka voi, uhattiin että ei tulla jos ei saada lihasoppaa.

SKINNY: Ansku in the wonderland to Skinnyweek


SKINNY: Ansku in the wonderland to Skinnyweek
Originally uploaded by Anskun

Skinnyviikon zettihaasteeseen syntyi tämä, kun en saanut piirrettyä mieleistäni hahmoa, laitoin paperikopion omasta kuvasta - olen siinä noin 2 vee. Vähän psykedeelinen ehkä...

SKINNY:Soul sisters


SKINNY:Soul sisters
Originally uploaded by Anskun

Sain Tatsilta jouluahjaksi ihanan ison kirjasen, missä on sairaan upeita taustapapereita 12 x12 tuumaa 30 eri kuvioita ja 2 jokaista. Nää on niin ihania, ettei voi kun kuolata. Melkein ei raaskis käyttää mutta tein kuitenkin Skinnyn tuosta kellokuvioisesta paperista. Nämä on just niin miunmaunmukkaan. :D Kiitos ystäväni.

keskiviikko, 24. joulukuuta 2008

Hyvää Joulua




Tämän eilen saamani Postcrossing kortin myötä toivottelen teille Hyvää Joulua. Varmaankin jotain päivityksiä tulee pyhien aikaan - koruja pitäisi tehdä ja zettiä myös, ehkä muutakin jos ehtii.

sunnuntai, 21. joulukuuta 2008

Pari skinnyä vielä

Näitä syntyi pari vielä lisää, toinen kuva käänsi kasvonsa katsojan puoleen ja sai juuret alleen sekä punaisen nenän :D Ylempi sateenvarjomies toimi leimasuojana aiemmin esitettyä korttia tehdessä, eipä tuotakaan voinut pois heittää, mies sai pukuunsa kaupunkikuosin.

Vähän outoja, mutta haitanneeko tuo -joskus on kiva tehdä outoja. Vintagea pitäis pitkästä aikaa tehdä, mutta kaikki tarvittavat kuvan on kaapin perällä, ei jaksa kaivaa niitä sieltä. Leimasimet ja värit on helposti saatavilla...no ehkäpä joulun pyhinä sitten, vaikka mun pitäis kyllä tehdä parit luvatut helmet.

En voi olla kehumatta, että nuo vauvan peppupyyhkeet on ihan ehdottomat leimasinten ja käsien puhdistamisessa, hyvin lähtee ja on nopeasti saatavilla ja niissä on jotain hoitavaa ainetta niin eipä ehkä leimasimet haurastu niin äkkiä -luulen ma. Tuleepahan puhdistettua leimasimet heti käytön jälkeen. ostin Lidlistä ison paketin ja tuntuu ettei se tyhjene ikinä, vaikka lähes joka päivä sitä käytän. Olivatpahan nuo käteviä myös Pori jazzeilla, siellä kun ei Bajamajassa oikein tuo käsien pesu onnistunut. No eipä tämä nyt mikään uusi uutinen ollut, mutta halusinpa nyt taas mainita, kun jälleen kerran totesin niiden erinomaisuuden.

Harmittaa...

..postissa on ilmeisesti kadonnut kuori jossa oli ArjaL:lle Skinny. Täytyy vaan toivoa, että se on jäänyt jouluruuhkaan..

EDIT: Posti on tänään mennyt perille, Arja juuri laittoi viestiä. Hyvä juttu!!

Arjan ihana kortti saapui minulle jo aikoja sitten.

2 viikkoa olisi lomaa, mukavaa - ehtii tehdä vaikka mitä ja vaikka ihan olla ja möllöttää vaan :D.

Tänään kävin kyläilemässä serkun luona ja siellä oli vieraita Norjasta, mies oli suomalainen mutta hyvin tultiin juttuun rouvankin kanssa vaikken sanaakaan norjan kieltä osaa. Ruotsia ja englantia vähän sikin sokin ja tulkkausta väliin, niin johan juttu luisti :D

Olisi kyllä mukava viettää pidempi aika em. seurassa että olisi pakko yrittää enemmän sanoa, kummasti sitä putkahteli sanoja mieleen kun toiset puhuivat ruotsia ja yksi norjaa. Täytyy varmaan serkun vaimon kanssa harjoitella tosissaan tuota ruotsinkieltä.

Nyt Hercule Poirottia katsomaan. Pitäkää peukkuja että kadonnut kuori jostain putkahtaa...aloin jo epäillä itseänikin, että olenko sitä laittanut postiin...ainakin pakkasin sen kuoreen ja laitoin vastaanottajan nimen päälle...

SKINNY: Waiting for christmas


SKINNY: Waiting for christmas
Originally uploaded by Anskun

Joulua ootellessa syntyi tämä. Alunperin tässä kävi niin että leimaukset meni pieleen, mies oli liian vaalea ja taloleimasin ei jäljentynyt kokonaan ja jäi myös haaleaksi. Sitten katselin sitä, että tuossahan on tie auki talojen välistä. Leimaväreillä sitä töpöttelin ja katselin taas, piirtelin sitten tussilla talojen ääriviivoja ja lisäilin vähän kaikkea kuvaan. Melkein 3 tuntia tässä meni kun pikkuhiljaa tein ja välillä surffailin...

Olen tähän oiekin tyytyväinen. Kuvassa ei näy nuo kullanväriset kynänjäljet mutta kimaltelevat mukavasti livenä.

torstai, 18. joulukuuta 2008

SKINNY:Age is only numbers




Zentangle 6


Z6
Originally uploaded by Anskun

Tim Holtzin: Masks


Eilen hain postista nämä Masksit, kesti tulla täältä melkein 3 viikkoa. Oli siellä tuo Tim Holtzin leimasinsettikin ja pari Heidi Swapp masksia.
Kirjaimet oli aika ihania myös. Nämä ovat kyllä suuria, mutta on niillä silti käyttöä. Yksi pieni lintu ja oksakin oli mukana.

Tässä on testattu Tim Holtzin ja Heidi Swapin maskseja (miten ihmeessä tuon selvemmin sanois) kai nää lähinnä sabluunoita on vaikka ei tuo sanakirja sitä tarjoakaan.

Loman aloitus höpinää

Nyt alkoi sitten se kauan kaivattu loma, virallisesti se alkaa maanantaina. Nää kaksi päivää on tasoitusvapaata, jota tuli,kun otti loman oikeaan aikaan. Älkää kysykä laskutapaa, VES on töissä joten en ulkoa muista :D .

Eilen oltiin siellä Klubilla kuuntelemassa heviä. Kuuntelimme esityksen ihan ilman korvatulppia, poika oli varannut meille korvatulpat ja olimme itsekin sellaiset apteekista matkalla hankkineet, mutta se on kuulemma amatöörimäistä :D käyttää korvatulppia. (Pojat käyttävät kyllä itse soittaessa niitä). Kieltämättä päässä vähän humisi, kun ei ole tottunut. Esitys oli tosi hyvä. Mulla oli Grendel paita päällä kuten kunnon fanilla tulee olla. Hevinuorisolle täydet kympit ravintolakäyttäytymisestä, harvoin olen nähnyt niin hyvin ja kohteliaasti käyttäytyvää porukkaa ravintolassa. Kuten ennenkin olen sanonut, ei pitäisi ulkonäön perusteella ketään arvostella. Hevinuorisolle tuntuu olevan musiikki tärkeämpää kuin älytön kännissää hilluminen, tosin en ollut katsomassa mitä loppuillasta tapahtui. Kaksi nuorta miestä oli Klubin viereisessä pubissa, jossa odottelimme paikan avautumista. Pojat sanoivat, että tekin olette paidasta päätellen menossa Grendeliä kuuntelemaan, sanoin että kyllä ja poikani, joka tästä juuri lähti soittaa siinä sähkökitaraa. Samaiset nuoret tulivat kahteen kertaan keikan jälkeen kiittelemään äitiä keikasta :D SE oli minusta hienoa ja välitin tietty kiitokset sinne minne ne kuuluivat. Joo olen ylpeä äitiä :D Serkku ja serkun vaimokin tykkäsivät kovasti, tosin onhan se ihan eri kuunnella ja katsella jotain bändiä, jos siellä on joku tuttu soittamassa, varsinkin kun on sellaisesta musiikista kyse, jota ei ihan joka päivä itse kuuntele.
************
Jouluvalmistelut on taas tekemättä, jotenkin sitä ei innosta kahden aikuisen takia kauheasti hössöttää. Siivota meinaan perusteellisesti, onhan mulla uusi höyrypesuri, jolla lattiat saa hyvin puhtaaksi ja matot raikkaiksi.

Olen mä sentään keittön pöydälle silittänyt joululiinan ja kaksi kynttelikköä on esillä ja yksin. 40cm tonttu. Nyt kun on aikaa niin eiköhän se jonkinlainen joulu tähänkin kämppään tule. JOULU TULEE JOKA TAPAUKSESSA TEET SITTEN SEN ETEEN JOTAIN TAI ET, SE ON VARMA !

Vakavasti ajattelin, että mitäs jos tekisi joka kuukausi 1-2 joulukorttia, voisi olla ihan mallia Skinny tai ATC tai 4x4 tuumainen,. Sittenpä olisi valmiina aika pino, voisi vaan koota ne korttipohjiin joulukorteiksi tai antaa sellaisenaan, vaikka nauhalla varustettuna. Skinnypöllö kortti lähti nauhalla varustettuna ja Hyvää Joulua leima lisättynä yhdelle ystävälleni. OLISKO ketään innokkaita tämmöiseen "haasteeseen", voisin vaikka lisätä tuonne Kollaasimaniaan pari kertaa kuussa tälläisen lisähaasteen. Vaikka nimi onkin Kollaasimania, ei se estä esim. linkittämästä 3 D joulukortteja jos joku niin haluaa. ..tälläinen ajatus on mielessä, koska taas oli niin työlästä saada omia kortteja aikaiseksi.


Tänään pitäisi käydä tuolla Luhdan poistomyymälässä, viime vuonna siellä kuulemma oli tosi edullisia pyyhkeitä ym. tuotteita. Poistomyynti on pari päivää Raision ohikulkutien Koti-idean vieressä jossain..tarkkaa paikaa en tiedä, mutta eiköhän se sieltä löydy.

maanantai, 15. joulukuuta 2008

Vanhat lähtee Klubille :D

Meinataan mennä oikein hevibaariin keskiviikkona katsomaan bändiä, jossa poikani soittaa kitaraa.
Paikka on KLUBI Turussa.

Serkuskaksoset, serkun vaimo ja minä lähdetään. Onneksi on torstaina vapaata niin jaksaa vanhakin käydä viikolla ulkona. Poika onneksi on niin ihana ettei sitä vanhukset hävetä :D

Zentangle nro 5


z5
Originally uploaded by Anskun

Tämän tein paperiin, johon kesällä maalailin noilla Twinkling H2O väreillä.

sunnuntai, 14. joulukuuta 2008

Viimehetken joulukortit


Christmas card
Originally uploaded by Anskun

Olipa urakka, onneksi sain kortit valmiiksi, tässä muutama niistä.

Tilda possu siinä pakenee joulua...en viitsinytmitään tilpehöörejä laittaa tuohon, on niin kauniin punainen kortti.

Eka zentangle


Z1
Originally uploaded by Anskun

Tässä tämä "virallinen" ensimmäinen zentangleni on. Aloin tätä tekemään kun harmitti eräs asia ja on tämä aika terapeuttista puuhaa kannattaa kokeilla. Loput tähän mennessä valmistuneet löytyy täältä.

Kiitokset Sandylle, tämänkin puuhan löytymisestä.
Sandyn blogista löytyy linkkejä.

lauantai, 13. joulukuuta 2008

Terveisiä Tukholmasta



Oltiin siis risteilyllä Turusta Tukholmaan ja vietettiin päivä Tukholmassa ja tultiin illalla toisella laivalla takaisin. Rankka reissu mutta mukava. Rankkaa siksi että 7.30 piti lähteä ulos laivasta ja eihän Tukholmassa mikään kauppa siihen aikaan ollut auki. Reippaasti marssittiin koko porukka vesisateessa Vikingin satamasta Gamla Staniin. Löytyi sentään kahvila mikä oli auki ja saimme hyvää vahvaa kahvia. Porukka hajaantui ja meitä lähti neljän porukka hortoilemaan sateeseen ja katselemaan näyteikkunoita. Klo 10 päästiin NK:lle ja katseltiin siellä ja ihmeteltiin hienoja vaatteita yms. aikaa ei ollut paljon, koska meillä oli treffit klo 11.00 muun porukan kanssa Armeijamuseolla. Armeijamuseo oli aivan mahtava ja katsomisen arvoinen paikka. Harmi, että känny oli laukun kanssa säilytylokerossa joten kuvia tulee sitten kun saan niitä työkaverilta. Museon jälkeen mentiin Dramatenin Frippe ravintolaan syömään ja samalla pitämään pikku läksiäiset osastopäälliköllemme ja eräälle toiselle miehelle. Syötiin hyvin ja pitkään. Otimme syönnin jälkeen taksin ja suuntasimme tyttöjen kanssa Skapa Hobbyyn, Hornsgatanille. Se oli kiva pieni idyllinen paikka, missä oli kaikkea kivaa, mutta en sieltä mitään kummallisempia ostoksia kuitenkaan sitten löytänyt. Taisi olla siinä vaiheessa vähän jo väsynyt olo. Olen kuitenkin oikein tyytyväinen ostoksiin ja siihen, etten ihan turhan takia ostanut kaikkea vaan siitä ilosta, että pääsin Tukholmaan :D Kohojauhe unohtui kuvasta, joten kuvasin erikseen, se on upea musta-kulta.


Tuntui että sateenvarjo kasvoi käteen kiinni, vettä tuli kaatamalla koko päivän, mutta se ei meidän mieltä masentanut. Reissun parasta antia oli ehdottamasti se että oman porukan kanssa oli todella antoisaa viettää aikaa ja keskustella vähän syvällisempiäkin juttuja. NIIN ja Tukholma, josta olen aina tykännyt paljon oli vielä ihanempi mitä muistinkaan. Olisi aivan mahtavaa asua vaikkapa Gamla Stanissa ja käydä ihanissa kahviloissa ja viettää muuten siellä aikaa. Aivan kevyesti voisin asua suurkaupungissa ennemmin kuin maalla, toki pitäisi välillä päästä maallekin. Nautin suunnattomasti ihmisten katselemisesta ja kaupungin vilinästä. Tätä paatosta voisi jatkaa loputtomiin. No kunhan Tukholma huumassa horisen...
Ei silti viihdyn Turussa mainiosti, mutta Turku voisi ottaa mallia Tukholman jouluvaloista. Dramatenin lähellä oli aukio jossa oli puuhun laitettu aivan täyteen jouluvaloja ja puussa oli siellä täällä "jääpuikkoja" jotka ikäänkuin tippuivat, mahtavan näköistä.

NO mutta nyt mun täytyy tehdä vielä muutama joulukortti ja testaan niihin tuota ihanaa uutta kohojauhetta.

Taavalle erityiskiitokset puhelinopastuksesta Skapa Hobbyyn. Joku uusi Leimailutaivasjuttukin on blogimaailmaan ilmestynyt, täytynee laittaa se linkki tänne jossain vaiheessa.
Posted by Picasa

keskiviikko, 10. joulukuuta 2008

Zentangle

Sandyn blogista löytyi taas uutta juttua mitä pitänee kokeilla.

Huomenna lähden Tukholmaan ja siellä aion käydä perjantaina askartelukaupoissa, välineitä zentangleen voisi katsella. No ainakin hyviä kyniä tarvitaan. Laiva lähtee huomenillalla ja lauantaina ollaan aamusta Turussa. Onneksi jää shoppailuaikaa. En kyllä ymmärrä mitä linkkilaatikoita tohon alas ilmestyi..
LinkkiLinkki

Skinny: Pöllö


Skinny: Owl to skinnyweek
Originally uploaded by Anskun

Tatsi toi tänään meidän uudet leimasimet ja piti heti tehdä pöllökortti tuonne Flickrin Skinny-ryhmään.

Eiks oo ihanat, tuota telaa olen himoinnut pitkään.

Tein ihan siksi leimaamalla kun mun kaikki tarvikkeet on kaapissa, toistaiseksi...leimat kaivoin eilen esille kun piti tehdä ne kaksi läksiäiskorttia.

Askartelutila-asiakin on nyt selvä, teemme ukon kanssa mulle työpisteen tuonne makuuhuoneeseen, jotta tää olohuone pysyis vähän siistimpänä. Kunhan velipoika ensin hakee pois kampauspöydän ja muuta niin sitten tapahtuu tämä muutos.

tiistai, 9. joulukuuta 2008

Uusi kirja: Printtejä

Tämä PRINTTEJÄ - kirja tuli eilen JUJU-kerhosta, vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Ajattelin tänne kertoa myös mitä uusia kirjoja mulle tulee. Vanhoista, varsinkin ulkomaisista voisi tehdä jonkun koosteen ihan vinkiksi muille että mitä ihanuuksia on löytynyt.

Toivelistalla on nämä, Amazon kirjakaupasta löytyis varmaan satoja kirjoja jotka haluaisin, mutta vielä en ole yhtään kirjatilausta sieltä tehnyt, mutta sekin varmaan tapahtuu lähiaikoina...
Hienoimmat nukkekotini
Nukkekotielämää
Tildan talossa
Paper transformed
Altered imagery
Mixed Media mosaics

Kortit merimiehille

Kyllä mä hengissä olen vaikka täällä onkin ollut hiljaista. ArjaL:lle tiedoksi, että jouduin sitten kumminkin kaivamaan askartelutarvikkeita esiin, vaikka ne jo kaappiin laitoin. Osastopäällikkö nimittäin kävi vienosti kysymässä, jos pari korttia tekisin laivareissulle mukaan parille lähtijälle. No eihän siinä muukaan auttanut kuin kaivaa tarvikkeita esiin. Tarkoituksella ihan simppelit kortit.Toinen miehistä lähtee eläkkeelle ja toinen jonnekin kauas. Kortit on isot jotta mahtuu paljon nimiä. Otin töistä adressin ja laitoin sen puoliksi tuli sopivan kokoinen kortti tähän tarkoitukseen.
Mieluusti olisin jotain tunkenut vielä kortteihin, mutta kun en jaksa tuolta kaapista kaivaa esiin enempää tavaraa ja toiseksi tuo kartta on tuossa pääosassa, joten parempi näin.

NIIN paiskasin joksikin aikaa askartelukamat kaappiin kun meni hermot tämän sotkun kanssa. Kaivan ne sieltä kyllä esille heti kun keksi, että miten tämän työpisteen saa toimivaksi....
Ikean hyllyidea on hetken jäissä. Kirjaparat on lattialla pinossa, nekin tarttis saada arvoiselleen paikalle.

keskiviikko, 3. joulukuuta 2008

Nukkekoti

Olen vakavasti ajatellut, että taidan laittaa tämän nukkekodin myyntiin, tilanpuutteen vuoksi.
Nyt se on makuuhuoneessa kirjahyllyn päällä, mutta kun se kirjahylly hävitetään ei sen jälkeen ole muuta paikkaa. Muutenkin olen ollut laiska sinne mitään tekemään. Aion kyllä mahdollisesti tehdä roomboxeja, ne tulee nopeammin valmiiksi. Kaikkea pientä kivaa on jo ostettuna ja saatuna ja ne sopivat myös tietenkin roomboxiin.

Miten ja mihin se on vielä harkinnassa...Edna siis saa muuttaa johonkin yksiöön(roomboxiin) tavaroineen. Ednasta en luovu, tulihan hän sentään Hollannista saakka ja vielä ilkosilteen :D

Nukkekodissa on rempattu kaksi huonetta, ateljee ja toinen voi olla vaikka kirjastohuone tms.

Edit_ 7.12.2008 Nukkekoti muuttaa Helsinkiin, Lotalle jossain vaiheessa kun veljeni ehtii sen hakemaan. Ei muuten huvita yhtään joulukorttien teko eikä muidenkaan...

tiistai, 2. joulukuuta 2008

Siivousta

Olen ollut kummallisen täynnä virtaa tänään, johtuikohan aamullisesta salilla käynnistä.
Töissä touhusin kaikennäköistä ahkerasti ja komentelin ukkoja, kun ne vaan haaveilivat, vaikka piti toimia. Miestyökaveriparka sai pienen ryöpyn niskaansa -mitäs jätti mun pöydälle paperit, mitkä olis voinut hänkin tehdä...(mä kun en ole kenenkään pikkusihteerikkö)

Kotona en sentään mitenkään raivonnut vaan raivasin. Aloitin kirjahyllyn laatikoista ja ukko onneks ryhtyi puuhaan mukaan. Kirppikselle lähtee Kummeli ym. VHS-kasetteja ja kaikenlaista sälää, ekotorille ylimääräiset piuhat ja laitteet. Vaatekaapista eilen jo tyhjensin lähes käyttämättömiä bleisereitä pitkää ja lyhyttä - kirppikselle nekin lähtee. Eteisen kaapista löytyi varsinainen aarrelaatikko, jossa oli koulutodistuksista lähtien kaikkea, sieltäkin osa jouti roskiin.
Nämäkin aarteet sieltä löytyi ihanien vanhojen äitienpäiväkorttien lisäksi, mitä olen pojalta saanut.


Tätä nukenpäätä kaipasinkin, se juolahti mieleeni kun sen nukkekirjan hankin. Vähän on raukka kärsinyt, mutta kyllä tästä vielä varmaan kelvollinen tulee kun vähän fiksailee. Olen tehnyt tämän joskus 90-luvun alussa ollessani iltaisin askarteluohjaajana Kontulan nutalla.
Tämä aarre onkin sitten vanhempaa tuotantoa jostain vuodelt a 1976 suunnilleen -luulisin.
Kait tämä jotain grafiikkaa on olevinaan, Tatsille tästä just yks päivä selitin, että olen joskus tehnyt ja ihmettelin, että missähän sekin lienee ja heti löytyi. :D Täytyis koettaa tuolla tehdä paperille kuva jossain vaiheessa...täytyy tutkia, että miten se taas tapahtuikaan.


EI me muuttamassa olla, muuten vaan täytyy tehdä vähän raivausta kun kaikki paikat on tavaraa täynnä. Aion kyllä hankkia uuden kirjahyllyn Ikeasta, johon saan kirjani sekä askartelutarvikkeeni (ukko ei ole kyllä yhtään innostunut, että ostain kirjahyllyn Ikeasta, no muualla ei ole samanlaista ja hinta on mulle passeli). Kirjahylly on sellaista mallia, että siihen tulee pöytälevy kiinni, joten johonkin täytyy tämä vanhakin tietokone pöytä saada....no se on vielä mietinnässä että mihin.
Kirjahyllyssä on onneksi 20 lokeroa, joten kirjoja mahtuu paljon, jos ei mahdu ostan vielä pienemmän samaa sarjaa, jotta sitten mahtuu vielä uusiakin kirjoja. En enää kovin paljon romaaneita ostele, ostokset on lähinnä harrastekirjoja. Koti ei ole koti ilman kirjoja, ainakaan mun mielestä.

Vielä tekisi mieli mennä siivoomaan keittiön iso kaappi, mut taidan jättää väliin kun ukko nukkuu jo etten herätä sitä.

maanantai, 1. joulukuuta 2008

ATC: Illusion


ATC: Illusion
Originally uploaded by Anskun

Piti jotain värkätä tämän synkän pimeen päivän piristykseksi.